Hyvää Naistenpäivää!
Heipparallaa, meikä mandoliini tuli toivottelemaan kaikille riemukasta sekä pullan tuoksuista Naistenpäivä ehtoota, nautitaan siitä täysin rinnoin!
Kevät tekee tuloaan ja meidän leveyspiirillämme ovat lumet saaneet kyytiä, maata siis näkyvissä:)
Pian pääsee nauttimaan ulkona puuhastelusta jahka lumet sulavat, sää lämpenee ja maa on kuivut.
Ulkona tuleekin sitten pyörittyä ja juostua tonttia ristiin rastiin melkein klo:n ympäri, kun ei huomaa ajankulumista.
Esimakua tulikin jo pikkuisen otettu talvilomalla , kun lomailimme muutaman päivän Naantalissa.
Siellä olikin kevät jo todella pitkällä, ihanan aurinkoista sekä lämmintä:)
Välillä tuntui, että loistan Naantalin auringon kanssa kilpaa:)
Käsityörintamalta ei mitään ihmeempiä kuulu.
Olen tehnyt lähinnä keskeneräisiä töitäni, joita onkin kertynyt muutamia.
On se jännä juttu, kun ei voi tehdä aloitettuja töitä loppuun saakka, vaan aloittaa aina uusia, ne varmaankin tuntuvat sillähetkellä kiinnostavilta.
Muutama kerta on käynyt niin, että olen totaalisesti kyllästynyt johonkin käsityöhöni ja sitten onkin iskenyt purkoosi.
Malli vaan ei enään ole kiinnostanut tms, sitten on laitettu puikoille uutta silmukkaa mielenkiintoisemman mallin kera ja joskus puikoilta sitten tipahteleekin jotain.
Jokin aika sitten tytär innostui pitkästäaikaa leipomaan korvapuusteja, niistä tulkin muhkeita sekä suussa sulavia:)
Niitä on pakastimen kätköistä tänään nautiskellen mussutettu :)
Suussa sulavavat puustit....
Muutama talviloma kuva....
En ole ennen piirrellyt näin keväällä rantahiekkaan sydämiä....
Olisi voinut ottaa jo aurinkoa....
Matkan varrella nähtiin upea kallio....
Iltapäivän taivaanranta oli upea....
Maisemat ilahduttivat silmää....
Hauskanmallinen pilvi....
Kaunista järvimaisemaa....
Ihanaa kevään odotusta ja mukavaa, kun piipahdit blogissani !
T: - Satuli-