" Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu?
Onko niin, ettei niittää ei voi sieltä, mihin koskaan ei kylvetty?
Toissa vuonna ajattelin Lahteen matkustaa, siellä sitten pistää isot rahat poikimaan.
Ideahan toiminut ei alunperinkään, ja toteutus jäi kesken, kun jäin muuta miettimään.
Viime vuonna päätin itteäni sivistää, nousin lentoon infon kultasiivin.
No, helmikuussa täytyi kurssikirjat hävittää en jaksanutkaan, perehtyä niihin.
Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu?
Onko niin ettei niittää voi sieltä, mihin koskaan ei kylvetty?
Viime viikon vietin enimmäkseen kotona, asioita hissukseen mä mietin.
No, hommat alkoi meikäläistä sitten kiinnostaa, turhaan jumitin mä jälleen, ovenpieliin.
Jos liittymään ihmistä ei suunniteltukaan ja sivistys on sananhelinää, niin silloin liityt meihin,
otat kaiken rennommin, et miettimään, näitä enää jää.
Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu?
Onko niin ettei niittää voi sieltä, mihin koskaan ei kylvetty?
Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu?
Onko niin ettei niittää voi sieltä, mihin koskaan ei kylvetty?"
Näin laulaa Matti Servo ja Napander.
Täällä meikä mandolini taasen surffailemassa tutuilla nettiaalloilla.
Syksy on vaihtunut pikkuhiljaa talveksi, meidän leveyspiirillämme ei ole vielä lunta, eikä pakkasukkokaan ole liiemmin nurkissa paukutellut.
Mittari on pomsahtanut plussa lukemiin ja vettä tihkuttaa hissuksiin.
Meikäläisen syksy on ollut kiireinen, se on osaltaan vaikuttanut siihen, etten ole liiemmin kerinnyt tarttumaan puikkoihin.
Tuo Servon biisi, kuvaa hyvin tämänhetken tilannetta, "Mikä on kun ei taidot riitä"???
Olen taninut yhden käsityöprojektini kanssa kohta vuodenpäivät, se ei etene eteenpäin,
taaksepäin kylläkin.
Tiedättekö sen tunteen, kun odotatte jotain asiaa ja olette siitä innoissanne, kuin lapset karkkihyllyllä.
Sormet syyhyten pääsette vihdoinkin tuumasta toimeen.
Alussa intoa vaikka muille jakaa ja jossain vaiheessa se into jostain kummansyystä lopahtaa.
Näin kävi juuri meikäläiselle.
En esittele mielelläni keskeneräisiä töitäni, mutta kerta se on esimmäinenkin.
Niimpä, johdattelen teidät seuraavanlaiseen tarinaan.
Löysin ihanan huivi ohjeen selatessani Novita- lehtiä.
Harvoin on niin, että ostan vartavasten projekteihini lankoja, yleensä tutkin ensin lankavarastoni mitä sieltä löytyisi ?
Mutta tähän huiviin ostin langat, koska malli ja väri olivat mielestäni niin hienot.
Eikun tuumasta toimeen ja silmukkaa puikolle.
Ajatuksissani jo siinsi, ihana huivi lämmittämässä hartioitani syksyn ja talven viimoissa,
mutta niinhän sitä voisi luulla.
Alussa työ eteni hienosti verkkaiseen tahtiin, sitten se tapahtui, olin niin pihalla kun lumiukko.
En meinannut ymmärtää kuinka ohje etenee, tapitin sitä kun
" lehmä uutta porttia", mutta se ei meinannut avautua.
Aikani kutoen ja purkaen "silmiini jäänyt jo kestotapitus päälle "
ohjetta katsellessani,
alkoivat pikkuhiljaa pienet harmaat rusinani saavuttamaan törmäyskurssin,
joka tulikin sitten kreivin aikaan.
Olin jo luovuttamassa, miettien, että teen langoista jotain muuta.
Niinkun moneen kertaan olen näissä ohjeiden ihmeellisessä maailmassa huomannut,
ei tämäkään ohje loppujenlopuksi ollut mitään rakettitiedettä, vaan ihan tuiki tavallinen ohje.
Olin näet taasen ruvennut miettimään sitä liian vaikeasti.
Puikot alkoivat suihkimaan ja pian olinkin päässyt ohjeen kakkos kaavioon.
Muutamaa keskeytystä lukuuunottamatta työ eteni lupaavasti,
kesäkiireet kuitenkin tekivät sen, etten kerinyt syventymään huiviin.
Annnoin sen olla ja ajattelin jatkaa sitä sitten, kun kerkiän rauhassa syventymään siihen.
Kesä läheni lopppuaan.
Saapui syksy ja kaivoin huiviprojektini esille. Nyt oli aikomus saada se valmiiksi.
Toisin kävi, taisin olla vielä kesävireesssä, kun homma ei saanut oikein tuulta purjeisiinsa,
jotenkin se vaan junnasi paikallan.
Siinä aikani sitä tehdessäni, jossainvaiheessa aloin ihmettelemään, miksi kuviot näyttävät hassuilta?
Karu totuus selvisi, huomatessani, että olin pläjäytellyt menemään väärää riviä ja tämähän sitten tietenkin kostautui "pitkällä juoksulla".
Ei siinä auttanut itkut markkinoilla, ei muutakuin oikean rivin metsästykseen.
Voin kuulkaas kertoa, kuinka siinä taisi muutaman ärräpään lisäksi "kiehahtaa myös sappi"
senverran ainakin meikäläinen kuumeni.
Kun, vihdoin olin selvittänyt oikean rivin,
olin niin tympääntynyt tuohon malliin, että pistin sen jäähylle.
Jäähyä sillä on kestänyt nyt pitkä tovi " riepu parka" on saanut kärsiä sitä oikein kunnolla,
pääsi se kuvauksen ajaksi hiukan ulkoilemaan, mutta sen tekeminen ei houkuta tällähetkellä yhtään.
Olen niin kyllästynyt siihen.
Onko tämä nyt se ns. "piikki lihassa, vai pitäisikö tässä kohtaa sanoa, että harteillani" ?
tuliko tästä meikäläisen ikuisuusprojekti ?
En olisi uskonut, että jokin malli alkaa tökkimään näin paljon, sillä siinä ei ole mitään vikaa
se on kaunis, mutta kun ei nappaa niin ei nappaa.
Malli on: Pitsineulehuivi Elegia.
Olen käännellyt ja väännellyt sitä moneen otteeseen, miettien mitä sen kanssa tekisin,
kudonko muutaman kierroksen sileää neuletta ja päättelen sen, vai puranko koko tekeleen??
Olen jämähtänyt paikoilleni sen kanssa, nuo kummatkaan vaihtoehdot, kun eivät oikein houkuta.
No, jahka tässä aikani asiaa tuumailen, varmaan pläjäyttelen sen valmiiksi, mutta aikaa siihen voipi mennä tovi jos toinkin.
Onko kenelläkään muulla ollut vastaavanlaisia koittelemuksia ?
Tältä se nyt näyttää vielä jäähyllä ollessaan....
Väri ja malli ovat todella ihanat....
Toivotan kaikille oikein ihanaa sekä idearikasta talvea!!
Mukavaa kun kävit kurkistamassa!
- Satuli-
