perjantai 19. tammikuuta 2018

Uusi blogini!

                                                      Tervehdys....
         
     
Vihdoinkin sain itsestäni irti ja tehdyksi uuden blogin.
Vuosia pidin blogia muualla, mutta siellä alkoi puhaltamaan uudet tuulet niin, lopetin kirjoitteluni. Käsityöt jäivät silloin myös vähemmälle, kun  oli niin paljon muuta ohjelmaa noihin aikoihin.
Voi, kuinka olenkaan kaivannut niitä  "vanhoja blogi" aikoja.
Pitkään tätä asiaa mietittyäni, tuntui nyt hyvältä aloittaa kirjoittelu uudestaan.
Tätä blogia päivittelen hissuksiin, ihan harrastus pohjalta. 

Olen innokas näpertelijä, teen kaikenlaista, käsitöistä-puutarhahommiin ja siltä väliltä.
Niistä sitten kirjoittelen tänne blogiin aina, kun on jotain saatu aikaiseksi.
Nyt olen pitkästä aikaa löytänyt ja uppoutunut käsitöiden ihmeelliseen maailmaan ja eritoten kutomiseen, joita teenkin vähän näppituntumalla.
Useimmiten puikoiltani tipahtelee sukkapari jos toinenkin, mutta kyllä sieltä muutakin välillä tulee.
Aina hommat eivät suju niin kuin "Strömsössä", mutta en anna sen lannistaa, virheiden sekä muutamien erehdystenkin kautta, ahkera yrittäminen palkitaan  useimmiten onnistuneella lopputuloksella.

Joskus käy niinkin, että aloittaa jonkun ihanan tuntuisen työn, mutta jostain kumman syystä siitä tuleekin "ikuisuusprojekti".
 Joko se unohtuu käsityökorin pohjalle pitkäksikin ajaksi tai sitten malli vaan alkaa tökkimään ja aikansa väänneltyä ja käänneltyä työtä, iskee se kaikkien käsitöitä tekevien kauhu elikkäs purkoosi. Minkäs siinä sitten teet, kun se saa vallan.
Hetkenpäästä huomaat, että siinä on sitten taas kerä lankaa ja eikun uutta mallia etsimään ja silmukoita puikoille.
Onhan tuossa purkoosissa se hyväjuttu, ettei lanka ainakaan pääse loppumaan, kun tarpeeksi monta kertaa kutoo ja purkaa.
Tämmöistä tämä väillä on, ainakin minulla, käsitöitä ja vähän muutakin tehdään puuhastellen, iloisien laulujen säestyksellä!

                                       Toivotan viihdyttäviä hetkiä blogini parissa!

                                                            T: Satuli

  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti