lauantai 27. kesäkuuta 2020

Muisto....

Taivaskissa!

"Olen avaruuksien kissa, olen kissa ihmeellinen.
Olen unien, tähtien kissa, tulin takaa pilvien.

Minä rakensin teille talon, jossa paljon rakastetaan.
Nyt takaisin lähden, mutta palaan uniinne toisinaan".

Runon löysin netistä!

Tämä postaus on nyt surullinen sekä raskas.
18.6 jouduimme yllättäen hyvästelemään ja hautaamaan rakkaan lemmikki kissamme Miun, joka kuoli tapaturmaisesti.😭🐈
Ikävä on kova.😭
Tästä johtuen ei oikein ollut syntymäpäivä eikä Juhannusfiilistä.
En olisi uskonut, että luopuminen on jo näin pian ja vielä näin ikävällä tavalla.
Jotenkin sitä ajatteli, että Miu saa elää vanhaksi. 
Varsinkin, kun osasi varoa autoja yms ja vieraita ihmisiä. 
Asumme maalla jossa se sai kulkea vapaana, viihtyi kyllä paljon sisällä,
mutta näin kesällä ulkoilma veti puoleensa.

Runo kuvastaa kaikinpuolin Miuta, se valitsi meidät ja jäi meille, kun aikanaan meille jostain ilmestyi hyvin huonokuntoisena.
Annoimme sille ruokaa, hoidin sen haavat ja laitoin pedin terassin suojaan turvalliseen paikkaan.
Olimme varoja, että se lähteen jatkamaan matkaansa, kun on ensin levännyt ja kerännyt voimia, mutta toisin kävi, se tuli ja jäi meille.
Monista etsinnöistä huolimatta, kukaan ei kaivannut sitä, joka oli mielestämme ihmeellistä, selvästi se oli ollut jonkun lemmikkinä. 
Miksi Miu päätyi meille, sitä emme tiedä, mutta jokin syy ja johdatus siihen oli. 
Emme myöskään tiedä sen aikaisemmista kotioloista yms. 
Emme täten tienneet sen ikää, mutta eläinlääkäri arveli muutaman vuoden ikäiseksi.
Koska emme tienneet sen syntymäpäivää, vietimme sitä sinä päivänä, kun Miu meille tuli. 

Opetin sen uudestaan leikkimään, jonka se oli tyystin unohtanut.
Outoa sinänsä, kun kissa on aina leikkimielinen.
Opetin sen myös käymään hiekkalaatikolla, vaikka Miu oli sisäsiisti oli sekin asia hieman päässyt unohtumaan. 

Kun etsinnät Miun omistajista eivät loppuviimeinkään tuottaneet tulosta, 
päätimme pitää sen.
Käytimme sen eläinlääkärillä, joka antoi tarvittavat rokotteet, loishäädöt ja samalla sitten leikkautimme sen.
Annoin sille nimeksi Miu, niin sydäntä särkevästi se Miukui, kun pyytäen apua viimeisillä voimillaan kohdatassamme.❤
Seitsemän ihanaa vuotta se meitä ilahdutti .
Nämä seitsemän ihanaa vuotta, jotka Miu oli meillä, olivat sen elämässä parasta aikaa, se sai paljon rakkautta, turvaa ja hoivaa sekä se antoi meille myös paljon iloa.
Sen kehräys oli voimakasta ja erittäin rentouttavaa ja vaikka Miu ei ollut sylikissa piti se rapsutuksista sekä läheisyydestä❤
Sille oli kiva jutella iloista ja suruista, aina sai vastakaikua.
Miu oli kova puskemaan ja " puhumaan".

Miu oli mitä ihanin ja kiltein kissa, ei koskaan tehnyt pahoja.
Hyväksyi omakseen jopa kissakolmikon, joka meille tuli kaksi vuotta sitten.
🐈🐈🐈❤
Kissakolmokko on ollut ihmeissään, missä ystävä on ja etsinyt sitä. 
Ne ovat myös aistineet meidän surun ja siten lohduttaneet meitä, antaen eritystä huomiotaan meille. 

Miu seurasi joka paikkaan perässä, minne menin. 
Se oli monessa puuhassa mukana, kaveri jonka kanssa aika kului rattoisasti.❤
Nyt ei enään ole pannuhuone, sauna eikä puutarhakaveria. 😭🐈
Ei hyppää Miu enään ikkunalaudalle, odottaen että päästetään sisälle.
Sanat eivät riitä kertomaan sitä surua mikä meillä on, niin suuri kaipuu sen poismenosta jäi. 😭
Onneksi on muistot ja kuvat ❤
Hyvää matkaa Miu kissojen taivaaseen! 

                                                   Muutama kuva Miusta....








                                                      En nyt kuvata ilme....
                                         
Miu ja Domina ulkoilemassa...

                Miu tykkäsi kikkailla ....





                                              Laatikoihin on kiva sulloutua....
                                                             Miu ja Figaro....
                                                         Miu ja Karvinen....
Miu ja Domina....
                                                              Ystävät koolla....
                                                            Saunakaveri....

Tässä on hyvä olla....
                                                             Puutarhassa....





                                                            Miu ja Peikko....




Peikko kävi hyvästelemässä ystävän....

Viimeiset kuvat Miusta.... 



Lepää rauhassa Miu!
25.8. 2013 - 18.6. 2020
   
                                                                   - Satuli-

maanantai 18. toukokuuta 2020

Parempaa aikaa...


Tervehdys!

"Hei, tänä yönä sulan sinuun kii. 
 Ei, en  tahdo tuijotella telkkarii.
 Mä tiedän, ettei lapset huomaa, kun kaadan sulle lisää juomaa,
 ne on     menneet jo tunti sitten nukkumaan.
Hei, tänä yönä sulan sinuun kii.
Ei, en aijo sommittella sonettii.
Mun täytyy jostain peitto löytää, ethän töni tuota tarjoilupöytää
tai ne herää ja törmää pariin apinaan.
Jos odotat aikaa parempaa aikaa, odotat seuraavaan elämään.
Mä olen nyt tässä yllyttämässä sinua leikkiini tärkeään.

Hei, tänä yönä sulan sinuun kii.
Ei, en aijo vatvoa mun ongelmii.
Mä tiedän, että arki painaa, mutta silti vähän lämpöäs lainaa,
ei se haittaa jos hetki vielä valvotaan.
Jos odotat aikaa parempaa aikaa, odotat seuraavaan elämään.
Mä olen nyt tässä yllyttämässä sinua leikkiini tärkeään.
Sä olet siinä jo lantio laulaa saa, "hellou goodbay, hellou goodbay".
Sä olet sinä jumalat kuunnelkaa "aamen ja hallelujaa ".

Jos odotat aikaa parempaa aikaa, odotat suraavaan elämään.
Mä olen nyt tässä yllyttämässä, sinua leikkiini tärkeään.
Jos odotat aikaa, odotat seuraavaan elämään.
Mä olen nyt tässä, yllyttämässä sinua leikkiini tärkeään ja viereesi jää".

Tämä Aki Sirkesalon biisi Parempaa Aikaa on niin hyvä.
Siinä on kerrottu kaikki se, mikä on sillähetkellä tärkeintä.
Pitäsikin enenmmän elää hetkessä, sillä se kaikki voi olla yhtäkkiä poissa.
Tämä johdatteleekin teidät seuraavaan tarinaan.

Loppuvuosi sekä tämä alkanut vuosi ovat olleet melkoisen erikoista aikaa.
On ollut ns.tilannetta, joista kaikki eivät niin mukaviakaan.
Se taasen on ollut osaltaan syy blogi päivitysten vähäisyyteen.
Kuten tuossa aikaisemmin kirjoitin, meikämandoliini täytti viimevuonna pyöreitä  ja siitä johtuen varasin ajan vuosihuoltoon, pariin muuhun tarkastukseen odottelin kutsua. 

Oli alkusyksy, kun vihdoin tuli kutsun mammografiaan.
Varasinkin ajan sinne heti kutusn saatuani, eikä aikaakaan, kun olin jo siellä  odottamassa vuoroani.
Olin niin jännittynyt, kädet hiestä märkinä odoton vuoroani.
Vihdoin se tuli, sanoin heti alkuun, että jännittää ihan sikana.
Hoitaja oli todella ihana ja rauhoitteli kauniilla äänellään minua,
joka hieman helpotti tilannetta.
Muodollisuuksien jälkeen kerroin, että olin löytänyt toisesta rinnasta kyhmyn ja pelko oli suuri, että oliko se sitä???
Hoitaja kirjasi kaiken ylös ja otti kuvat.
Jutustelimme siinä vielä hetken ja sitten hän kertoi, että vastaus tulee kuukauden sisään.

Sitä sitten odottelemaan pelon sekaisin tuntein.
Reilun viikon päästä tuli soitto ja pyydettiin tulemaan uusiin tutkimuksiin. Kysyin, että onko sieltä löytynyt jotain, kun näin nopasti tuli soitto??
Sain tiedon, että on ja sen takia se pitää tutkia.
Voin kuulkaas kertoa, että siinä vaiheessa jalat menivät alta ja
" eletty elämä vilahti silmissäni" olin niin tolaltani, etten kuullut hetkeen mitä toisessa päässä sanottiin.
Kaiken tämän kruunasi vielä se, etten saanut uutta aikaa heti, vaan jouduin odottamaan kaksi viikkoa.
Ne kaksi viikkoa ovat olleet elämäni pisimmät.
Tuona aikana kävimme miehen kanssa pitkiä ja vakavia juttu tuokioita.
Lapsille sekä ystäville en asiasta vielä halunnut puhua ja huolestuttaa heitä, vaan halusin ensin kuulla tulokset ja sen jälkeen kertoa asiasta.

Kun, kyseinen tutkimuspäivä vihdoin koitti, olin niin peloissani, että en paljoakaan muista tuosta päivästä muutakuin sen odottamisen.
Onneksi mies tuli taustatueksi, niin se helpotti.
Siellä vierähti tovi jos toinenkin.
Otettiin uudet kuvat sekä ultrattiin.
Siinä odotushuoneessa istuessani mekämandoliini tärisi kun haavanlehti miettien tulevaa, kyllä aika meni madellen ja tuntui pitkältä.
Lopulta sain tulokset ja mikä helpotus tuli, kun kuulin että kyhmyn,
 jonka olin löytänyt ja joka kuvissakin näkyi, osoittautui rasvapatiksi ja se oli myös poistunut.
Siinä pääsi pitkä helpotuksen huokaus itkun kera, mutta ilosta, kun se pitkä piina viimein helpotti ja sai tiedon jatkoajasta.

Olin niin huojentunut sekä onnellinen tuosta tiedosta, varsinkin kun olen seurannut vierestä rakkaan siskoni taistelua rintasyöpää vastaan ja lopuksi siinä kävi niin, että syöpä voitti sen taistelun.
Se kyllä pelästyttää ja laittaa miettimään, mikä tässä elämässä onkaan tärkeintä?
Nyt sen huomaa, kuinka pieniä tässä ollaan ja kuinka suuremmat voimat meitä ohjaavat.
Osaa iloita pienistäkin asioista,  jopa niistä mitkä eivät olekkaan päivänselviä.
Onneksi on ihana perhe sekä ystäviä, joilta saa tukea silloin kun sitä eniten tarvitsee.

Vuosi vaihtui ja tultiin kevääseen, jolloin alkoi tämä Koronaepidemia.
Se sekoitti kaikki asiat niin maanperusteellisesti.
Kukaan ei tietenkään osannut arvata, että siitä tulisi näin iso juttu.
Koitimme olla varovaisia ja liikkua mahdollisimman vähän,
kaikesta varotoimenpiteistä huolimatta tuli se meidänkin huusholliin vierailulle.
Mies ja tytär saivat sen ja minä en.
Varmasti sairastin sen melko lievänä ehkä oireettomana, kun samassa huushollissa olemme.
Tästä syystä johtuen minä sitten jouduin
"neljän seinän sisälle" karanteeniin viideksi viikoksi.

Minulle tuo karanteeni ei tuottanut ongelmia, sain puuhastella ulkosalla, koska meidän leveysasteella ei ollut lunta, niin pääsin tavallista aikaisemmin puutarhahommiin, joita jäi syksystä, kun voimat loppuivat kertakaikkisesti kesken ja sääkin muuttui hyvin sateiseksi.
Niinpä päätin, että homma jatkuu keväällä.
Nyt on sitten menty mökin pihassa edestakaisin, kun aropupu ja saatu kesken jääneitä hommia tehtyä.
On siirretty kiviä, kärrätty multaa vanhoista jo aikansa eläneistä viljelyslaatikoista, perattu kukkapenkkejä, mökin seinustoja yms.
Mökin sisällä on myös puuhasteltu, mutta siitä lisää tuonnempana. 

Todella kummallinen oli  koko talvi ja oudolta vaikuttaa tämä alkukevätkin.
Vaikka kevät on edennyt huimaa vauhtia eteenpäin ovat viileät päivät sekä yöpakkaset pitäneet meidän leveysastetta kylmässä otteessaan  ja hillinnyt myös kesäkukkasien ostamista.
Niiden ostamisella ei näytä ainakaan ennen kesäkuuta olevan mitään kiirettä, senverran  montaa säätyyppiä esiintyy päivänaikana.
Oli miten oli, niin meinaan ottaa kaiken ilon irti kesästä kukilla tai ilman ja nauttia siitä juuri sellaisena, kun se on.
Kesä on niin kaunista aikaa, että menee se hieman viileämpänäkin.

Aika näyttää mitä on tämän koronan jälkeen ja mitenkä tästä Suomi ja maailma lähtee nousemaan?
Se on melko varmaa, että jollaintapaa tämä vaikuttaa koko maailmaan ja joihinkin totuttuihin asioihin.
Nyt mennnän näin ja toivotaan, että tästä päästään parempaan aikaan!


                                Tässä hieman kuvia puutarhan puuhasteluista....


                                     Vanhat viljelyslaatikot saivat kyytiä....




Paikka monen kärräämisen jälkeen,
nyt vaan odotellaan ruohon kasvua....



Mökin seinustojen siistimistä.....

Villiviinit saivat väistyä, vaikkakin ovat upeita syysasussaa.
 Syy oli se, että ampiaiset tekivät sinne pesän ja se ei ole mukava kulkureitin varrella.
Mökin edusta kokee vielä muutoksia, mutta siitä sitten, kun sen aika on....



  


Ja kärrääminen jatkuu....



Kivien siirtämistä....

                                                   
                                                     Paikka kivien jälkeen....





Jätimme yhden kiven koristeeksi.
Kivi sai ympärilleen pihapiiristä löydettyjä kiviä ....



          Osa pensasita saivat uudet tuet, vanhoista muovituolin jaloista....




Narsissiti ennen ja jälkeen räntäsateen....



                                                   Koivu räntäsateen jälkeen....



Ihanat valkovuokot jaksavat vielä kukkia....




                                                           Mehikasvi kukassa.... 






                                       Toivotan kaikille ihanaa kesän alkua!

                                                                     - Satuli-