Hyvää Pääsiäistä!....
"
Olipa kerran pieni paha noita Känkkäränkkä nimeltään.
Se huvittelee syömällä rusinoita ja iskemällä kepillään.
Se on niin pieni, ettei aikuiset pysty sitä näkemään, mutta lasten luokse se mielellään tulee kyläilemään.
Jos Känkkäränkkä tulee iltaisin ei lapset pysty nukkumaan, koska Nukkumatti pelkkää Känkkäränkää ihan tosissaan.
Kun Känkkäränkkä tulee ruokapöytään se mussuttaa rusinoitaan ja ruuan se saa lasten suussa pahalta maistumaan.
Kyllä kylässä voi käydä Känkkäränkkä, kun Känkkäränkkä päivä, onhan se kiva, että lapsilla on oma vänkkäräsäärinen noita, mutta älä tule liian usein Känkkäränkkä, tule vain kerran viikossa, kun sä pistät kaiken ihan länkkä lönkkä, niin äiti syyttää ipanoita.
Kun aamulla täytyis tarhaan lähteä, niin lapsia kiukuttaa, koska Känkkäränkkä neuvoo vääriin jalkoihin kenkiä laittamaan.
Känkkärnkkä yllyttää lapset toisten leluja rikkomaan ja iloisesti naputtelee kepillään, kun saa lapset tappelemaan.
Kyllä kylässä voi käydä Känkkäränkkä, kun on Känkkäränkkä päivä, onhan se kiva että lapsilla on oma vänkkäräsäärinen noita, mutta älä tule liian usein Känkkäränkkä, tule vain kerran viikossa, kun sä pistät kaiken ihan länkkä lönkkä, niin äiti syyttää ipanoita ja kaiken takana onkin vain pieni paha noita"...
Näin laulaa Mikko Alatalo Känkkäränkästä!
Joko arvaatte mitä meikä mandoliini on täällä viimepäivät puuhastellut?
Sain viikolla huikean idiksen, jos sitä ilahduttaisi tänä Pääsiäisenä naapureita sekä ohikulkijoita ja niinpä sitten ajattelin tehdä Pääsiäisakan.
Siinä ei sitten parantunut enempää ajatella, vaan ryhtyä itse tekoihin.
Niinpä penkomaan kaappeja, jos sieltä löytyisi jotain akalleni sopivaa vaatetusta, koska en halunnut sitä "perinteistä mustaa kaapuasua".
"Ajat muuttuu ja niin myös noita-akat, niinpä tämäkin akka tuli tälle vuosituhannelle ja laittoi päällensä hiukan nykyaikaisemman asun".
Koska akalleni ei ollut ns.mitään teko-ohjeita, vaan meikä mandoliini teki sen oman päänsä mukaisesti,
vaatteiden pukeminen, pään tekeminen, kiinnittämien sekä täytteiden laittamien akalle tiettyihin kohtiin, että se näyttäisi hiukan aidommalle oli sekin oma operaationsa.
Siinä oli välillä solmussa niin akka kuin tekijäkin sitä täytellessä.
Se meni melkein painimatsiksi, mutta sain sen kuitenkin loppusilausta vaille valmiiksi.
Jätin akkani odottamaan vähäksi aikaa nojatuoliin.
Hetkeä myöhemmin tytär tuli kotiin ja tervehti akkaani, samassa huomaten ettei se olekaan ihminen.
Siinä naurunrevakan seasta hän sitten kysyi, että mitä ihmettä olen täällä puuhastellut?
Mitäs minä, tein tuollaisen Pääsiäisakan ja näemmä siinä jollain tapaa onnistuen, kun sinäkin luulit sitä oikeaksi.
Loppusilaus akalleni ja illan hämärinä tunteina, teimme yhteistyötä ukkon kanssa ja kiinnitimme sen paikoilleen.
Siinä se sitten istua nökötti luutansa päällä, valmistautuen lentoon.
Vaikkei akastani tullut lähellekään "täydellistä" on se jollain tapaa hellyttävä, istuessaan luutansa päällä ja odottaessa lentoon pääsyä.
Pitihän akasta sitten muutama kuvakin ottaa muistoksi.
Huh, ei ihan yksinkertainen ollut sekään operaatio, sillä ukko keksi, että hän nostaa minut ylös, muttei sentään lipputankoon vetänyt, niin saan akasta kuvia myös yläviistosta.
Kyllähän se hiukan hirvitti, varsinkin kun en pidä korkeista paikoista.
Mietinkin, että kuinkas tässä käy ja kuinka niitä kuvia otan, kun minulla on vaan kaksi kättä ja niillä tarvitsisi pitää kiinni trukkilavasta jonka päällä istuin.
Pian kuitenkin huomasin istuvani yläilmoissa. Pitäen tiukasti kiinni lavan reunoista.
Ei siinä auttanut muuta kuin irroittaa ote lavan reunoista ja aloittaa kuvaamien.
Meikä mandoliini oli kyllä melkoinen näky akkaansa kuvatessa, asennoista puhumattakaan.
"Kovaa hommaa välillä tämä blogin pitäminen, mutta mitä sitä ei tekisi sen eteen":)
Akkani on kyllä herättänyt hilpeyttä ohikulkijoissa ja onpa sitä käyty kuvaamassakin.
Ja eihän Pääsiäinen ole mitään ilman mämmiä.
Mämmi jakaa kyllä mielipiteet, joko siitä pitää tai sitten ei.
Tämä on meidän naisväen herkku.
Söisimme sitä vaikka kuinka paljon, mutta maha ja ympäristö eivät kestä sitä määrää ja täten täytyy rajoittaa sen syömistä.
Parasta tämä herkku on tokkosesta syötynä ja me olemmekin "kilpailleet", siitä että kuka meistä saisi syödä ne mämmin loput siitä ?
Ratkaisin tämän "pulman" tänä Pääsiäisenä siten, että toin jokaiselle oman tokkosen.
Nyt saa jokainen syödä oman tokkosensa viimeiseen lusikalliseen asti nautiskellen.
Tämä herkku menee niin maidon, vannillan sekä hiukan sulaneen vanilja jäätelön kera.
Ja ei kun syömään!
Pääsiäisakkani ....
Bloggaaja ylittämässä pelkokerrointansa...
Mämmin makuista Pääsiäistä kaikille!
Mukavaa, kun kävit kurkkaamassa!
- Satuli-
Kevät tuli, lumi suli, vai suliko sittenkään....
"Lumi maassa on, maaliskuuta eletään.
Lämpö auringon etsii vielä itseään.
Kaunis talvisää ulos vetää kulkemaan.
Viikonloppu tää tunteita on tulvillaan.
Kullannuppu silmillä huppu, pakkasessa kanssa mun.
Silmät silti nauraa, puna peittää nenää, söötimmäksi enää toinen tuskin tulla voi.
Kullannuppu silmillä huppu, pakkasessa kanssa mun.
Huurrut vaikka nousee, sydän sykkii lämmin, sykkii kiihkeämmin, kiihkeemmin, kuin milloinkaan.
Koti odottaa, takkaan tuli tuikataan.
Onni on kun saa kahden olla omassaan.
Kullannuppu silmillä huppu, pakkasessa kanssa mun.
Silmät silti nauraa, puna peittää nenää, söötimmäksi enää toinen tuskin tulla voi.
Kullannuppu silmillä huppu, pakkasessa kanssa mun.
Huurrut vaikka nousee, sydän sykkii lämmin, sykkii kiihkeämmin, kiihkeemmin, kuin milloinkaan.
Kullannuppu silmillä huppu"....
Näin laulelee Jamppa Tuominen Kullannupusta!
Viime päivät olen lauleskellut tuota laulua, kun se on jäänyt soimaan korvamatona tarttuvan melodiansa ja sanojensa puolesta.
Meikä mandoliinin puuhastelut eivät varsinaisesti liity, nyt tuohon biisiin, muutakuin sään puolesta.
Meidänkin leveyspiirillä on viime päivät olleet melko keväiset, vaikkakin lumikuningatar on viskonut lunta vielä melkoisesti ja öisin on pakkasukko paukutellut nurkissa.
Olen ihastellut koko talven eri blogeissa, toinen toistaan kauniimpia jääkoristeita ja näin myöhäisherännäisenä tähänkin asiaan, sää antoi vielä tilaisuuden meikäläiselle tehdä jääkoriste kokeiluja.
Ei muutakuin aloin tuumasta toimeen ja pesemään maitopurkkeja.
Tällä kertaa en jäädyttänyt vettä isommissa astioissa, vaan purkit saivat nyt kelvata.
Parhaat päivänsä nähneet tulppaanit pääsivät vielä hyötykäyttöön jääkoristeiksi.
Vedet purkkeihin, tulppaanit perään ja ulos jäätymään.
Sitten alettiin jännittämään kuinka nämä onnistuvat, jäätyvätkö vai tuleeko nyt plussakelit?
Meikäläisellä kun on hiukan huonoa tuuria näiden jäälyhtyjen (koristeiden) kanssa.
Joka kerta, kun teen näitä, tuppaa tulemaan plussakelit, kun saan ne tehdyksi.
Nyt oli onni matkassa ja jääkoristeet onnistuivat melko hyvin.
Saimme nautti niistä jonkin aikaa, mutta niin kuin sanotaan "kaikki hyvä loppuu aikanaan", niin kävi myös koristeillenikin.
Kevät tuli, lumi suli ja puro sanoi puli, puli....
Siinä sitten katselin tumput suorina, kun auringonsäteet kilpaa "tanssivat" jääkoristeideni päällä, vesipisaroiden tippuessa hiljaa maahan, jääkoristeistani jääden muistoksi vaan rupsahtaneet tulppaanit.
No, ensi talvena uusi yritys, uusin koristein sekä hieman aikaisemmin.
Taas oli viikonloppuna tämä joka vuotinen kellojen siirto-operaatiokin.
Ukko kysyi, että koskas niitä kelloja siirretään?
Minä siihen, että jos siirrettään ensin sitä aikaa ja jos sen jälkeen tuntuu siltä, että kellot eivät ole hyvillä paikoilla, niin siirretään sitten niidenkin paikkaa samalla:)
Päädyimme nyt siirtämään vaan aikaa.
Kyllä tämä kevät vaan on ihanaa.
Valonmäärä lisääntyy, aurinko alkaa lämmittämään, luonto heräämään ja saa taas tarkkailla "tippuvia räystäitä":)
Sitä alkaa meikä mandoliinikin virkistymään kuin peipponen, menojalat vipattamaan ja kevättä pukkaa rintoihin:)
Jotta olen jaksanut puuhastella jääkoristeiden kanssa ja heiluttaa puikkojakin kuin kapellimestari, teki nuorimmainen tytär voimajuomaa, Mustikka-Banaani Smoothie:ta.
Se oli niin hyvää ettei sanotuksi saa.... Se miltein suli suussa.
Siitä saikin uutta potkua jatkaa päivän puuhasteluja, niin hyvää voimajuomaa se oli.
Tässä ohje :
Mustikka-Banaani Smoothie
- Mustikoita 200g
- Banaania 1-2 kpl
- Mustikkajugurttia 2-4dl
- Maitoa 1 dl ( ei pakollinen )
- Vanilja sokeria tai sokeria oman maun mukaan ( ei pakollinen )
Soseuta mustikat sekä banaanit sauvasekoittimella, lisää niihin mustikkajugurtti (ja maito, sokeri ), sekoita.
Voit halutessasi koristella Smoothie:n, mustikoilla, kermavaahdolla, Flora vanillalla tai vanilja jäätelöllä, mintun lehdellä.
Tämä käy aamupalaksi, välipalaksi, iltapalaksi, tai huikopalaksi. Ja eikun nauttimaan!
Tähän on varmaan yhtä monta ohjetta, kun on tekijääkin ja niinpä voit muokata sitä haluamallasi tavalla!
Jääkoristeeni ....
Eri valaistuksessa kuvattuina....
Auringon sulattamat....
Mustikka-Banaani Smoothie....
Käsitöissäkin näkyy jo kevät....
Tämmöisiä puuhasteluita tällä kertaa meikäläisen pajalla!
Aurinkoista kevättä kaikille!
Mukavaa, kun kävit kurkkaamassa!
- Satuli-
Puikkojen suihkintaa....
" Ota kiri, ota kiri, loppukiri harakiri, kiri, kiri, kiri, kiri
näin huutaa jalkani turvonneet , asfaltissa kahlanneet.
Kuka vie, kuka vie ja mitä mä saan?
Mull on levottomat jalat, levottomat jalat, levottomat jalat, levottomat....
Koe hyvä koe paha, tuli koe, koe rinnallasi tuli, seinään pää ja uudelleen, sitä rytmissä päivittäin mä teen.
Kuka vie, kuka vie ja mitä mä saan?
Mull on levottomat jalat, levottomat jalat, levottomat jalat,
levottomat....
Ei asu sisälläni rauha, eikä maistu mulle vesi kuuluu veneen alle, on kiire jo löytää paikka uus.
Ja joka hetkessä lepää ikuisuus.
Kuka vie, kuka vie ja mitä mä saan?
Mull on levottomat jalat, levottomat jalat, levottomat jalat,
levottomat....
Rauha, rauha, rauha, rauha rantarauha, näin huutaa pääni hädissään, mutta jalat vie ja taas mennään.
Kuka vie, kuka vie ja mitä mä saan?
Mull on levottomat jalat, levottomat jalat, levottomat jalat,
levottomat"....
Näin lauleskelee levottomista jaloista Hassisen kone.
Näin olen viime päivät lauleskellut, kun puikoillani oli niin puikottava malli, joka pisti enemmän levottomuutta puikkoihin kun jalkoihin.
Meikä mandoliinin puikot ovat siis sauhunneet melkoisella vauhdilla.
Tässä taannoin "Posti Kusti" polkaisi laatikkoon ihanan kirjan, jota olin jo pitkään katsellut sillä silmällä.
Vihdoinkin tuo odotus palkittiin.
Jännitys oli käsin kosketeltavissa, kun vapisevin käsin avasin pakettia jossa kirja oli.
Nyt olin onnellinen kirjaihanuuden omistaja, mutta näin hyvää kannatti odottaa...
Kirjaa on tapitettu silmä kovana ,miltein ekstaasin partaalla, näkemättä sekä kuulematta mitään muuta.
Kirjassa on niin paljon kauniit malleja, kauniisti kuvattuina, jotka tempaisevat jo mukaansa.
Oli vaikea päättää minkä niistä laittaisin puikoille ensimmäisenä?
Joka vuodenajalle on muutama nimikkomalli ja niinpä päädyin sitten kirjan ensimmäiseen malliin, näin kevään kunniaksi, joka on nimeltään Levottomat.
Kirja on Niina Laitisen Villasukkien vuosi.
Voi hyvät hyssykät, kuinka täpinöissä olinkaan, kun aloin laittamaan silmukkaa puikolle.
Mikäs siinä oli niitä tehdessä, samalla lauleskellen tuota alun biisiä, jalkojen heiluessa puikkojen tahtiin....
Olin niin innoissani, kun pläjäyttelin menemään, etten huomannut virhettäni, jonka olin tehnyt.
Ihmettelin hiukan, että nyt näyttää omituiselta tämä työni ja aloin tarkastelemaan ohjetta sekä tekelettäni paremmin ja silloin huomasin, että virhehän siellä killitteli.
Ei siinä sitten auttanut "itku markkinoilla, vaan rohkeasti ryhdyin purkamaan aikaansaannokseni ja eikun aloittamaan uudestaan.
Olin mennyt riveissä sekaisin ja sekös sitten kostautui pitkässä juoksussa, niinkun sanotaan.
Tälläkertaa seurasin kaaviota herkeämättä ja niin sitä sukkaa alkoi pikkuhiljaa muodostumaan.
Eihän se tietenkään ole ohjeiden syy, kun meikä mandooliini katsoo sitä "silmät ristissä", liekö sitten sukan mallin nimellä ollut osuutta asiaan, kun silmät ovat hyppineet riviltä toiselle levottomasti?
Voihan toki syy olla myös siinä, kun puikkoni ovat suihkinut iltamyöhään niitä tehdessä?
Tästä voimme vaan päätellä, että se mitä iltamyöhään kutoo, se aamulla puretaan.
Kirjan ohjeet sekä kaaviot ovat selkeät ja hyvin kerrottu.
No, eikös sitä niin sanota, että virheistä oppii??....
Pian puikoiltani pomsahti ihka ensimmäiset Levottomat.
Aiettä, kuinka olinkaan niistä innoissani, varsinkin tuon alun töppäilyni jälkeen.
Tämä sukkamalli on todella hieno, kuvio toistuu siinä niin kauniisti,
jopa ukkoni ihasteli sukan kuviota.
Yksivärisenä se tulee eritoten oikeuksiinsa.
Saas sitten nähdä, kuinka levottomaksi meikäläisen vauhti yltyy, kun nämä villaset pääsevät jalkojani lämmittämään? Se voi olla kuulkaas menoa se.
Kirjaihanuus....
Levottomani....
Lanka on Nallea....
Välillä pitää muistaa rentoutua....
rankan päivän jälkeen....
" Sopikaa välinne, sano varpaat toisillensa"....
Näihin kuviin ja mietteisiin, toivotan kaikille aurinkoista kevättä!
Mukavaa, kun kävit kurkkaamassa!
- Satuli-
Kartanon vanha rukki...
" Arvokkain aarteista mulle, on tuo rukki lapsuuden.
Näät pinnasta sen patinaa vuosien ja kultaa muistojen.
Vanhan kartanon kehräävä rukki, äiti kihlajaislahjaks sai sen.
Mulle vuosista menneistä kertoo, tuoden luokseni taas lapsuuden.
Voin muistaa silloin kuinka äiti kertoi illoin, kuinka hän ystävän sai tärkeän.
Vanhan kartanon kehräävä rukki, aarreaittani on muistojen.
Taas muistan silloin kuinka äiti kertoi illoin, kuinka hän ystävän sai tärkeän.
Vanhan kartanon kehräävä rukki, aarreaittani on muistojen"....
Näin kauniisti lauletaan rukista tässä iskelmässä!
Nyt, kun pakkasukko on paukutellut nurkissa parastaan, eikä uloskaan täten ole nokkaansa pidemmälle viitsinyt ovenraosta kurkistaa, olen viettänyt pirttisällä rentouttavaa kehruupäivää.
Nämä ne vasta ovat niitä arjen ihania valopilkkuja, joita ei sanoin pysty kuvailemaan.
Mikään ei tunnu yhtä hyvältä kuin se, kun voi laittaa kätensä tähän pehmeään, pörröiseen kerään.
Hypistellä, tuntea sen pehmeys käsissä, antaen samalla aistien viedä jonnekin kauas.
Siinä samalla lukien, vaikka lempikirjaansa.
Ja pian huomaakin vaipuneensa sellaiseen aistien tunne pläjäykseen, josta ei kovin nopeasti meinaa herätäkään takaisin tähän hetkeen....
Lapsuudenkodissani oli rukki, jolla äitini oli aikanaan kehrännyt.
Ihailin rukkia suunnattomasti.
Mielestäni se oli kaunis esine.
Kaunis se on vieläkin, siihen ei ole ajanhammas purrut, vaikka vuodet ovat vierineet.
Minulla on myös rukki, joka toimittaa nykyään koristeen virkaa.
Ikää on sille kertynyt ja elämänkolhimakin se on ja jos se osaisi puhua kertoisi se melkoisia tarinoita menneistä vuosista.
En ole löytänyt siitä vuosilukua, jotenka en yhtään tiedä milloin se on valmistettu.
Sain sen aikanaan siskoltani ja täten se on kerinnyt olemaan minullakin jo vuosia.
Tässä taannoin sain "huikean idiksen" ja ajattelin, että laitetaanpas rukki töihin.
En suinkaan tohdi rukkivanhuksellani enään kovin "raskaita" töitä teettää, mutta jotain pientä kuitenkin.
Niinpäs tuumasta toimeen.
Hetken aikaa pyörittyäni rukin ympärillä, ideani olikin jo kokeilua vaille valmis.
Rukki saa toimia tästälähin, lankakeräni pidikkeenä kutoessani.
No, ihan pientä hienosäätöä vielä, jotta kerä soljuu kutoessa joutuisammin, mutta nyt kerä pysyy kivasti koossa sekä lanka on mielestäni sopivan kireällä kutoessa.
Ja jos homma ei toimi hienosäädöstä huolimatta, niin rukki jatkaa nykyisessä virassaan, elikkäs koristeena.
Niin ne käyttötarkoitukset muuttuvat vuosien saatossa. Ennenvanhaan rukeilla kehrättiin ja nykyään ne toimivat koristeina tai lankakerän pidikkeinä.
Toisaalta, voisiko todeta, että ympyrä sulkeutuu, rukki palaa "juurilleen" näin valmiin lankakerän muodossa.
On tässä kehruiden lomassa tullut tehtyä käsitöitäkin.
Innostuin taas pitkästä aikaa tekemään mummoneliöitä joita myös isoäidinneliöiksi sanotaan.
Niitä on mukava virkata väliaikatöinä, kun valmistuvat nopeasti ja kuin itsestään.
Jokunen vuosi sitten, niitä virkattiin joka puolella.
Niinpä minäkin kannoin tuolloin korteni kekoon ja opettelin tuon iki-ihanan mummoneliön teon.
En muista, että olisin kouluaikana opetellut tekemään mummoneliöitä tai jos se oli opetettu, niin ainakin olin sen tyystin unohtanut, sillä ei ollut muistikuvaa kuinka moinen neliö tehdään.
Niinpä suuntasin auton kohti kotiseutuni lähimpänä olevaa kaupunkia, kun sinne tuli Novitan virkkausrekka, joka kiersi tuolloin eri kaupungeissa.
Siellä opetettiin kädestäpitäen tuon neliön tekeminen.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun meikäläinen antoi osan virkkuukoukusta, niin se veikin koko koukun ja pian huomasin olevani niihin totaalisen koukussa.
Lankavarastoani penkoessa löysin raitalankaa, jonka kohdalla olin tehnyt "Sulo Vileenit", kun halvalla sain ja hamstrannut sitä useamman kerän.
Tykkään virkata mummoneliöitä näistä raitalangoista, koska siinä värit vaihtuvat sattumanvaraisessa järjestyksessä.
Tästä johtuen työstä tulee mielestäni kivan näköinen.
Kyseistä lankaa ei varmaankaan enää saa, mutta jatketaan työtä sitten jämä tai yksivärisillä langoilla mukaillen.
Näistä neliöistä valmistunee sitten aikanaan jotain.
Kehruukoneeni,
Miu kissani....
Eikös ole söpö....
Lempikirjani....
Rukkivanhukseni....
Lankakerän pidike....
Mummoneliöt....
koukuttavat mummot....
Näihin kuviin ja tunnelmiin toivotan aurinkoista
kevättä kaikille!
Kiitos, kun kävit kurkkaamassa!
- Satuli-
Villasta jalkaan...
"Rati, riti, ralla, tuli talvihalla. Kuuraparta tuiskutukka, lumiviitta harmaasukka.
Rati, riti ralla, semmoinen on halla.
Rati, riti, ralla, mistä tuli halla. Tuolta pohjantunturilta, lapinlasten laitumilta.
Rati, riti, ralla, sieltä tuli halla.
Rati, riti, ralla, mitä teki halla. Puhui metsät puhtahiksi, jäät, järvet kantaviksi.
Rati, riti, ralla, sitä teki halla.
Rati, riti, ralla, hyvin teki halla. Saavat lapset lasketella, luistella ja lauleskella.
Rati, riti, ralla, kiitoksia halla"....
Näin on saanut lauleskella myös meikäläinen.
Villasta onkin saanut pukea ylle sekä alle, niin on pakkanen paukkunut meidänkin leveysasteella, siihen vielä kun lisäksi käy kylmä viima, niin kyllä sukat pyörivät jalassa melkoista vauhtia.
Muistutinkin lähinnä" Michelin ukkoa", tai tunne oli ainakin sellainen, kun ulkona painoin menemään.
Meikäläisen säätiedotusjalat, havaitsevat ilmassa pienimmänkin leijailevan viileyden, varsinkin jos mittarissa alkaa lämpöasteet menemään nollan alapuolelle, silloin "jalkani muistuttavat smurffin jalkoja, eivät kapeudeltaan, vaan väriltään".
Tästä johtuen, olenkin melkoinen villasukkien suurkuluttaja.
Viileinä kesinäkin tulee vedettyä helposti villaset " smurffi jalkoihini".
Voi, kuinka ihanaa on pistää villaset jalkaan ja aistia niiden pehmeys sekä niiden tuoma lämpö, unikin tulee paremmin silmään, kun villaset lämmittävät jalkoja.
Olen koittanut saada lankavarastoani pienenemään, mutta tuossa syksyllä tuli niin kauniita lankoja vastaan lankahyllyllä, että ihan huomaamatta niitä tupsahteli koriini.
Eihän siinä , sitten muu auttanut, kuin alkaa tuumasta toimeen ja laittamaan silmukkaa puikolle.
Pitkin syksyä sekä ennen joulua puikoiltani ei sitten muuta tipahdellutkaan, kuin villasia.
Olisi voinut luulla, että olen perustanut sukkapajan, sen verran taajaan niitä puikoiltani tipahteli.
Otin jopa lomareissulle etelän lämpöön mukaan kutimen.
Siitä, kyllä sanottiin, että et kai ole tosissasi, kun kutimet sujahtivat matkalaukkuun.
Sillä lomalla tipahti puikoilta parit villaset.
Ihastuin eritoten Novitan Joulu sekä Jouluaatto lankoihin, mutta niihinhän siinä sitten kävi, etten "etsintäpartiostani" huolimatta löytänyt tuota Jouluaatto lankaa mistään, vaikka etsimme "kissojen ja koirien kanssa", pitkin Suomen maata.
Joululankaa olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta en halunnut sitä enempää, kun minulla oli sitä jo.
Jouluaatto oli joko loppunut tai sitä ei ollut kaupan valikoimassa.
Nyt sitten odottelen, että joskos sitä löytyisi jostain alelaatikosta tai sitten loppuvuodesta se tulisi uudestaan kaupan valikoimiin.
Tykkään kilkutella sukkia, ne valmistuvat kuin itsestään ja kun niitä tekee erilaisilla kuvioilla sekä raidoituksilla ovat ne myös kauniita.
Ne ovat ihana lahjaidea , lämmittää niin tekijän kuin saajankin mieltä.
Nyt, kun vaihdoin pitkän tauon jälkeen koivupuikot metallisiin, on pirtin nurkasta kuulunut kilkatti, kalkatti ja voi kuinka hienolta tuo ääni kuulostaakaan.
Ja niin kuin vanha sananlasku sanoo, " ettei suutarin lapsilla ole kenkiä", niin ei ole minullakaan sukkia.
Kaikki kilkuttelemani villaset menivät nimittäin lahjoiksi.
Välillä oli aika koomisiakin tilanteita, kun menin kerieni kanssa pitkin taloa ja koitin piilotella niitä, ettei lahjojen saajat huomaa mitä olen tekemässä.
Siinä piti olla sitten "varakerä" vieressä, jota pikaisesti alettiin kilkuttelemaan.
Tämmöisiä villasia puikoiltani sitten tipahteli....
Junasukat lahjaksi hyvän ystävän, lapsenlapselle, kun
hänestä tuli mummu syksyllä....
Etelänlomalla puikolta tipahtaneet villaset...
Lankoina Joulu ja Multiraita...
Samat sukat kuvattuna kotosuomen lumella...
villasta hangella...
Vanhimmalle tyttärelle pöllösukat...
Ohje netistä....
Pöllön silmät olen tehnyt askarteluliimalla,
kun en löytänyt nappivalikoimistani sopivia nappeja ja helmiä....
Mukavia puuhasteluhetkiä kaikille!
Mukavaa, kun kävit kurkkaamassa!
-Satuli-
